keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Afganistan – konfliktien pesä


"Afganistan on kansallisten ja kansainvälisten konfliktien pesä"
- Malalaia Joya (aktivisti ja entinen politiikko Afganistanissa)

Afganistan on vuorten ympäröimä sisämaavaltio. 
Sillä on yhteinen raja Turkmenistanin, Uzbekistanin, 
Tadzikistanin, Kiinan, Pakistanin ja Iranin kanssa.

Monen maan repimä valtio
Afganistanin historia on ollut kautta aikojen verinen. 500-luvulla ennen ajanlaskua, Afganistan oli osa Persian valtakuntaa ja joutui 300 eKr Aleksanteri Suuren valloittamaksi. Mongolit valloittivat Afganistanin 1200-luvulla ja 1700-luvulla sen valloitti jälleen Persia. Afganistan yhdistyi Persian valloituksen jälkeen, mutta Venäjä sekä Iso-Britannia tavoittelivat alueella herruutta 1800- luvulla. Kolme sotaa Iso-Britannian ja Afganistanin välillä (1839-1842, 1878-1880 ja 1919) loppuivat tuloksetta. Afganistan itsenäistyi Iso-Britannian imperiumista vuonna 1919, jonka jälkeen emiirit hallitsivat maata 1926 saakka. Neuvostoliitto miehitti Afganistanin 1979, joka johti sisällissotaan. Neuvostoliitto ja sen tukema Afganistalainen hallinto kohtasi voimakkaan vastustuksen. Guerrilla voimat, jotka kutsuivat itseään mujahideen- nimellä, "julistivat" pyhän sodan valloittajia vastaan. Yhdysvallat sekä Pakistan tukivat Afganistanilaisia mujahideja heidän pyrkimyksessään taistella neuvostojoukkoja vastaan. Vuonna 1989 neuvostojoukot vetäytyivät maasta, mutta taistelu jatkui vuoteen 1992 asti, jolloin Neuvostoliiton tukema presidentti Najibullah pakeni maan pääkaupungista, Kabulista. 

Talibanin nousu
Vuonna 1992, Islamilaiset kapinalliset asettuivat hallituksen kanssa vastakkain ja taistelivat hallituksen ja toisten Islamilaisten kapinallisten ryhmien kanssa vallasta. Kaaoksen ja kilpailevien ryhmien joukossa oli jyrkkää moraalista linjaa ajava taliban-liike. Taliban-liike saavutti aluksi helppoja voittoja ja hallitsi koko eteläistä Afganistania vuoteen 1995 mennessä. Lokakuussa, vuonna 1996, Taliban valloitti myös Kabulin. Useimmat taiteet ja maalliset huvit kiellettiin, ja naisten asema oli erityisen huono. Naiset eivät saaneet käydä töissä tai kulkea julkisilla paikoilla ilman burkaa (kasvoja peittävä huntu). Miesten ulkonäköä rajoitettiin myös. Talibanhallinto oli erityisen ankara, ja rangaistukset olivat mitä kuvottavimpia. Vain kolme maata tunnustivat taliban-hallinnon: Pakistan, Saudi-Arabia ja Arabiemiirikuntien liitto. 

"Jihan (holy war) has become a duty for all the Afghan nation because the foreign and non-believer countries have attacked us. They are getting rid of our religious and cultural values in Afganistan. They want to force western democracy on our country." 
-Taliban (Dokumentti: Behind Enemy Lines)




 Syyskuu 11.2001  –kriisi puhkeaa
Talibanien suojeluksessa toimiva al-Qaeda (kansainvälinen islamistinen puolisotilaallinen organisaatio) teki 11.9.2001 terrori-iskun Yhdysvaltoihin World Trade Centeriin ja Pentagoniin. Afganistanin poliittinen tilanne muuttui dramaattisesti. Noin 3 000 ihmistä menettivät henkensä iskussa. Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush vannoi voittavansa sodan terrorismia vastaan ja käski taliban-liikettä "tuomaan kaikki al-Qaedan johtajat, jotka piilevät maassanne, U.S.A:n viranomaisille tai jakamaan heidän kohtalonsa." Taliban kieltäytyi luovuttamasta Osama bin Ladenia (al-Qaedan johtaja) Yhdysvalloille ja lokakuun 7. päivänä 2001, Bush julisti sodan alkaneeksi ja Yhdysvallat aloitti torrorisminvastaisen taistelunsa Afganistanissa. 
                                                                Taliban kaatuu –valta kansalle 
Viidessä viikossa, U.S.A:n ilmavoimilla ja Pohjoisen liiton avulla, Yhdysvaltojen sotatoimet mursivat taliban-liikkeen odottamattoman nopeasti. Joulukuussa, taliban-liike kaatui kokonaan, mutta al-Qaedan jäsenet ja mujahideenit ylläpitivät vahvaa vastarintaa, joka pakotti U.S.A:n ja liittolaisten joukot pysymään Afganistanissa. Osama bin Ladenia ja talibanin johtajaa Mullah Muhammed Omaria ei saatu kiinni. Hamid Karzai valittiin joulukuussa 2001, Afganistanin tilapäisen hallinnon puhemieheksi. Kevään 2003 kuluessa Afganistanille luonnosteltiin uutta perustuslakia. Maan ensimmäiset presidenttivaalit järjestettiin 9.10.2004. Vaalit olivat suorastaan menestys. Yli kolmasosa kansalaisista äänestivät, mukaan lukien yli 40% vaalikelpoisista naisista. Hamid Karzai tuli valituksi suoran kansanvaalin ensimmäisellä kierroksella. 

Väkivalta kiihtyy
Vuonna 2005 merkit hallituksen vastaisesta kapinasta alkoivat olla selviä. Hallitusta vastustavan liikkeen sotilaat muodostivat koulutusleirejä Pakistaniin, josta he tekivät iskuja afgaanipoliiseja ja -sotilaita vastaan. Taliban-liitto jatkoi iskuja myös Yhdysvaltojen joukkoja vastaan 2005-2006 välillä. Vuonna 2006, NATO joukot johtivat sotilaallisia operaatioita eteläisessä Afganistanissa. Väkivallan kiihtyessä, Afganistaniin tuotiin lisää joukkoja. Vuoden 2008 aikana yhdysvaltalaisten sotilaiden määrä lähes kaksinkertaistui 48 000 sotilaaseen. Barack Obama kampanjoi Afganistanin sodan laajentamisen puolesta ja virkaanastumisensa jälkeen, maahan lähetettiin kymmeniä tuhansia sotilaita lisää. Obama julisti uuden strategian, jonka ytimenä oli "keskeyttää, hajottaa ja tuhota al-Qaeda ja sen turvapaikat Pakistanissa ja estää heidän paluuta Pakistaniin tai Afganistaniin." 
Vaikeasta turvallisuustilanteesta huolimatta NATO, YK sekä Afganistanin viranomaiset aloittivat neuvottelut siitä, että ulkomaalaiset joukot vetäytyisivät Afganistanista vuoden 2014 loppuun mennessä.

Osama bin Ladenin loppu 
Toukokuun 2. päivänä 2011, CIA operatiivit ampuivat ja tappoivat Osama bin Ladenin Abbottabadissa, Pakistanissa. Uutiset hänen kuolemastaan toi maailmanlaajuisen helpoituksen. Osama bin Ladenin kuoleman kautta yksi sodan perusteluista poistui, mikä lisäsi syytä kansainvälisten joukkojen vetäytymiselle. Saman vuoden syksyllä vietettiin länsimaiden Afganistanin miehityksen kymmenvuotispäivää. 

Kymmenen vuotta sotaa, muutama vuosi vielä edessä
Suurin oopiumintuottajamaa on Afganistan. Se tuotti vuonna
2005, 89% maailman laittomasta oopiumista.
Sitkeän kapinallisuuden vallitessa, Yhdysvaltojen tavoitteet Afganistanissa ovat epävarmoja ja terroristien turvapaikkojen epätietoisuus vieläkin heikentää U.S.A:n yrityksiä. Pitkän sodan vuoksi Afganistan on yksi maailman vähiten kehittyneistä maista. Sota on raunioittanut infrastruktuurin ja terveydenhuoltojärjestelmän. Yli puolet Afganistanin asukkaista elävät köyhyydessä ja oopiuminviljely on ruokaviljelykasveihin verrattuna kannattavampaa ja toimii laajan köyhyyden vuoksi kannustimena. Viime vuosina Afganistanissa on tapahtunut myös pientä kehitystä. Maassa on ainakin muodollinen demokratia ja miljoonat pakolaiset ovat palanneet kotimaahansa. Maan tulevaisuudella on valoisat puolensa sekä varjoisat puolensa. CNN:n johtama tutkimus (11.11.2012) näytti, että Afganistanin kansalaiset suhtautuvat melko positiivisesti tulevaisuuteensa. Asiat, kuten naisten koulunkäynti, olivat kiellettyjä talibanhallinnon aikana,  ja ovat nykyään sallittu. Tämä edellyttää esimerkiksi tasa-arvon kehittymistä. Kaikki eivät ole silti toivekkaita. Pelko yhä elää. "On hyvä, että hallitus yrittää keskustella talibanin kanssa, mutta pelkään, että keskusteluista tulee positiivista ja talibanhallinto palaa. Olisko meillä yhä meidän oikeutemme vai ei?" pohtii Najla Habibi. Maan tulevaisuus on epävarma. Taliban ei tavoittele samaa valtaa mitä sillä ennen oli, mutta se ei myöskään suostu istumaan samaan hallitukseen presidentti Karzain kanssa. Afganistanin tulevaisuus on kiinni muustakin kuin sotilaiden ja poliisien määrästä. Ilman investointia kehitykseen ja kriisinvälttämismenetelmiin, pyrkimykset Afganistanin stabilisointiin ovat turhia. "For years we have said that the fight against terrorism is not in Afghan villages and houses"
Lähdeluettelo: http://terrorism.about.com/od/warinafghanistan/ss/AfghanistanWar_5.htm
http://www.historycommons.org/context.jsp?item=a1980ssayyafafghan
http://www.bbc.co.uk/news/world-south-asia-12024253
Videot:
Dokumentit/Kirjat:
YLE areena: Kolmas ulottuvuus http://areena.yle.fi/tv/1299259
Martin Ewans - "Afghanistan: A Short History of Its People and Politics" (2002)


Lähettänyt klo 9 kommenttia:

tiistai 20. marraskuuta 2012

Irakin kriisi



Historiallinen tausta:

Irak sijaitsee Eufrat- ja Tigris jokien alueella ja Persianlahden ja Turkin välissä. Irak sijaitsee suurinpiirtein samassa paikassa missä antiikin Mesopotamiakin, joka tunnetaan yhtenä sivilisaation kehdoista. Irakin alue oli Ottomaanien valtakunnan hallitsema 1400-luvulta lähtien, kunnes Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Brittiläinen imperiumi pystytti sinne monarkkisen hallitusmuodon Kansainliiton mandaatilla. Ensimmäinen maailmansota oli tehnyt selväksi, että moderni sodankäynti vaatii rutkasti resursseja ja etenkin öljyä. Ottamalla Irakin haltuunsa, Iso-Britannia sai turvattua öljynsaanninsa. Maa itsenäistyi vuonna 1932, jonka jälkeen maassa alkoi levottomuuksia, mutta maa pysyi Britannialle lojaalina toisessa maailmansodassa.
Toisen maailmansodan jälkeistä aikaa leimasi epävakaus ja maassa olikin yli 20 hallitusta vuosien 1945 ja 1958 välissä. Epävakaa tilanne jatkui vuoteen 1968 asti, jolloin arabinationalistinen Baath-puolue nousi valtaan. Puolue sai Yhdysvaltojen hiljaisen tuen, koska se vastusti radikaali-islamismia sekä kommunismia. Etenkin 1970-luvulla olleen öljykriisin takia Yhdysvallat solmivat suhteita Lähi-Itään öljyn saannin takaamiseksi.
Saddam Husseinin noustua valtaan vuonna 1979, aloitti Hussein vuonna 1980 sodan Irania vastaan, koska halusi saada hallintaansa heikentyneeltä Iranilta öljykenttiä ja vesiväylän. Irak-Iranin -sota oli aluksi Irakille voittoisa, mutta kahden vuoden jälkeen sota jumiutui resursseja valtavasti kuluttavaksi asemasodaksi. Sota heikensi huomattavasti Irakin taloutta ja sota oli molemmille osapuolille tuhoisa. Kemiallisia aseita käytettiin molemmin puolin, mutta etenkin Irak käytti niitä laajasti. Sodan seurauksena n. Miljoona ihmistä sai surmansa.
Irak-Iranin sodan seurauksena Irak joutui velkakierteeseen ja oli naapurimaalleen Kuwaitille velkaa valtavia summia. YK:n saatua rauhan Irakin ja Iranin välille vuonna 1988, Irak hyökkäsi Kuwaitiin saadakseen hallintaan Kuwaitin suuret öljykentät sekä mitätöidäkseen velkansa. Kansainvälinen yhteisö tuomitsi hyökkäyksen ja YK vaati Irakia vetäytymään pois Kuwaitista ja asetti talouspakotteita. Aikarajan umpeuduttua YK valtuutti Yhdysvallat johtamaan liittouman sotatoimia Irakia vastaan. Irakin asevoimat lyötiin muutamassa kuukaudessa ja Irak allekirjoitti aseleposopimuksen, jossa sitouduttiin luopumaan kaikista joukkotuhoaseista YK:n asetarkastajien seurannassa. Aseiden riisunta ei sujunut kuitenkaan suunnitelmien mukaan ja Irak vaikeutti asetarkastajien työskentelyä.
Syyskuun yhdennentoista iskujen jälkeen Yhdysvallat nimittivät Irakin kuuluvan nk. pahan akseliin ja Irakia syytettiin joukkotuhoaseiden piiloittelusta ja Al-Qaidan tukemisesta. Yhdysvallat väittivät että Saddam Husseinin hallinnon kaato on välttämätöntä Lähi-idän tilanteen vakauttamiseksi. Yhdysvaltojen johtama halukkaiden koalitio hyökkäsi Irakiin vuoden 2003 maaliskuussa ilman YK:n tukea, joka aiheutti paheksuntaa kansainvälisessä yhteisössä. Yhdysvallat voittivat sodan muutamassa viikossa, eikä Irakin armeijalla ollut mitään mahdollisuuksia ylivoimaista vihollista vastaan. Varsinaisten sotatoimien päätyttyä kesti pitkään kunnes maahan saatiin toimiva hallitus. Sota vaihtui sissisodaksi ja terrorismiksi.


Miksi sota jatkui sissisotana varsinaisten sotatoimien jälkeen?

Vaikka varsinaiset sotatoimet olivat ohi, oli paljon paikallisia konflikteja. Kapinallisilla baathisteilla oli vahvoja tukialueita, joissa sodankäynti jatkui Yhdysvaltoja vastaan, vaikka George W. Bush oli sanonut suurten sotatoimien päättyneen. Esimerkiksi Fallujan kuukausia kestäneet taistelut vuonna 2004 olivat molemmille osapuolille veriset, koska taistelua jouduttiin käymään ahtaassa kaupunkiympäristössä, sekä ilmaiskuissa kuoli satoja siviilejä. Noin 70% kaupungin rakennuksista tuhoutui asuinkelvottomiksi.

Yhdysvaltojen kaadettua Saddam Husseinin hallinnon alkoivat suuret ryöstö- ja murha-aallot. Vankiloista oli karannut tuhansia vankeja ja korruptoitunut poliisi oli voimaton. Tämä aiheutti suurta tyytymättömyyttä kansalaisissa, kun Yhdysvallat tulivat hajoittamaan aiemmin toimivaksi todetun yhteiskuntajärjestelmän. Sodan jälkeisten tuhojen korjaaminen ja jälleenrakennus hidastui huomattavasti, maan öljyvienti romahti sekä ihmisten yleisen elintason lasku vuoden 2003 jälkeen aiheutti suuria mellakoita etenkin suurimmissa kaupungeissa.

Yksi Irakin kriisin vaikeimmista ongelmista on Sunni ja Shiiamuslimien kiristyneet välit. Irakin väestöstä noin 65% on shiiamuslimeja ja 32% sunneja. Saddam Husseinin sunni-muslimeja suosivan hallituksen hajoaminen mahdollisti shiiojen pääsyn johtaviin asemiin. Sunniradikaalit eivät tähän kuitenkaan suostuneet vaan yrittivät säilyttää korkean asemansa. Radikaalien Shiia ja Sunnimuslimien välit tulehtuivat pahasti ja autopommeja, moskeijaiskuja ja pahoinpitelyjä on tehty molemmin puolin. Tämä on aiheuttanut itse itseään ruokkivan koston kierteen.

Erittäin vaikeaksi konfliktin on tehnyt se, että kapinalliset eivät eroa vaatetukseltaan ollenkaan muista siviileistä. Se joka on aiemmin päivällä tervehtinyt sotilaita saattaa illalla olla sama henkilö joka ampuu miehittäjiään kohti. Tätä sissisotaan kuuluvaa taktiikkaa kutsutaan ”hit and run”-taktiikaksi, jolloin tehdään nopeita yllätyshyökkäyksiä ainoastaan silloin kuin tämä on heille edullista. Jatkuvien sotilaisiin kohdistuvien aseellisten iskujen, tienvarsipommien ja itsemurhapommitusten takia sotilaat elivät tukikohdissaankin jatkuvassa pelossa. Tämä aiheutti sotilaiden asenteiden viilenemisen paikallisia kohtaan. Tämä on aiheuttanut sitten ylilyöntien tapahtumisen Yhdysvaltalaisten sotilaiden toimesta. Siviilien teurastuksia ja tahallisia siviiliuhreja on tullut mediassa esiin tasaisin väliajoin. Oletetaan kuitenkin että ainoastaan alle puolet kaikista näistä tapauksista on julkisessa tiedossa. Esimerkiksi vuonna 2010 Wikileaks-sivuston paljastama miehittämättömällä lennokilla tehty ilmaisku, jossa kuoli 12 siviiliä, joista kaksi oli Reutersin toimittajia ja kaksi lapsia. Itse isku oli tapahtunut jo vuonna 2007, mutta Yhdysvaltain sotajohto oli salannut asian medialta. Etenkin miehittämättömillä lennokeilla tehdyillä ilmaiskuilla on ollut harvinaisen suuri siviiliuhriluku.

Suurien siviiliuhrien, sekä yksittäisten vakavien ylilyöntien takia paikallisten epäluulo länsimaita kohtaan. Tätä pidetään erittäin suurena syynä väkivaltaisuuksien jatkumiselle. Yhdysvallat nähdään suurena pahana ja sodan lietsojana. ”Sota terrorismia vastaan” on nähty sotana islamia vastaan, vaikka Barack Obama on tämän kiistänyt. Tämä on aiheuttanut paikallisväestössä epäluuloja miehittäjiään kohtaan.


Tulevaisuuden kysymykset

Tilanne Irakissa ei ole yhtä kriittinen kuin vuonna 2006, jolloin maan sisäinen väkivalta oli suurimmillaan, mutta tilanne ei ole vieläkään rauhoittunut kokonaan. Ei ole sotaa, mutta ei rauhaakaan. Tilanne Irakissa on etenkin Yhdysvaltojen joukkojen vetämisen jälkeen vuonna 2011 parantunut.

Shiia ja Sunnimuslimien välinen kostonkierre on vähentynyt, mutta paikalliset erot ovat suuria. Esimerkiksi Bagdad on jakautunut Sunni ja Shiia alueisiin, eikä vallassa olevat Shiiat päästä Sunneja tärkeisiin virkoihin yliopistoissa tai hallituksessa. Aiemmin verinen sisällissota on nyt vaihtunut pehmeämmäksi alueelliseksi, instituutionaaliseksi ja psykologiseksi erotteluksi. Lukuunottamatta satunnaisia pommituksia, vuoden 2012 maaliskuu oli rauhallisin kuukausi sitten vuoden 2003 alkaneen Irakin sodan. ”Ainoastaan” 112 Irakilaista siviiliä oli kuollut väkivaltaisuuksiin tuolloin.

Yhdysvaltain joukkojen lähdettyä Irakista vuonna 2011 joulukuussa, on maan johto alkanut kritisoimaan avoimemmin Yhdysvaltojen toimista. Irak on ärsyyntynyt mm. USA:n miehitämättömistä vakoilulennokeista, joiden partiointi loukkaa Irakin mukaan maan suvereeniteettia. Myös Yhdysvaltojen ”superlähetystö” on kiistakapula Bagdadissa. Yhdysvallat rakennuttivat Irakiin massiivisen lähetystökokonaisuuden, joka on kuin pieni kaupunki. Lähetystössä asuu lähes 16000 ihmistä, joista noin 8000 on sotilaita. Lähetystön olemassaoloa on kritisoitu niin Yhdysvalloissa kuin maailmallakin kalliiksi ja hyödyttömäksi laitokseksi. Lähetystön kulut vuodessa on noin 6 miljardia euroa.

Vuoden 2011 keväällä alkaneen arabikevään myötä myös Irakissa on alkanut muiden arabimaiden tapaan mielenosoitukset ja mellakat. Mielenosoituksissa vaadittiin uudistuksia peruspalveluihin, turvallisuuteen, korruption vähentämiseen ja elintason parantamiseen. Erityisen huolissaan Irak on ollut Syyrian tilanteesta. Irak sulki Syyrian välisen rajan ja käännyttivät syyrialaispakolaisia, jotta suuremmat levottomuudet eivät leviäisi maahan.

Lähteet:


Kuvat:

Videot



Lähettänyt klo 15 kommenttia:

maanantai 19. marraskuuta 2012

Jemenin konflikti


Jemenin konflikti



Mielenosoittajat nousivat ääneen nyt myös Jemenissä.
mielenosoittajat nousivat ääneen Jemenissä 3.2.2011

Lähi-idän ja ehkä koko maailman köyhin maa Jemen on joutunut olemaan jo usean vuosikymmenen ajan monien levottomuuksien myllerryksessä. Länsimaihin media tuo Jemenin suhteen näkyvimmin esille terroristijärjestö Al Qaidan toimintaa ja kotiutumista maahan, mutta alueella on erotettavissa myös muita konflikteja. Etelän itsenäistymisyritykset ja pohjoisen shiiamuslimien protestit hallitusta vastaan ovat johtaneet väkivaltaisuuksiin ympäri maata. Todelliseen kaaokseen Jemen joutui arabikevään tapahtumien levittyä maahan vuoden 2011 alussa. Mistä kyseiset levottomuudet oikein juontavat juurensa?


Historiallista taustaa


6234 jemen1 300x223 JEMEN MATTARI
Jemenin kartta

Pohjois-Jemen irtautui Ottomaanien vallan alta vuonna 1918 ja Etelä-Jemen puolestaan itsenäistyi Brittien imperiumista vuonna 1967. Maiden itsenäistyttyä alkoi taistelu vallasta. Pohjois-Jemenin tasavaltalaisten ja kuningasmielisten välisen sisällissodan päätyttyä puhkesivat rajariidat pohjoisen ja etelän välille. Alue oli myös osana kylmän sodan kenttää etelän kallistuessa sosialismin puolelle ja Yhdysvaltojen tukiessa pohjoista. Useiden aseellisten selkkausten ja neuvotteluyritysten jälkeen pohjoinen ja etelä yhdistyivät nykyisen kaltaiseksi Jemenin tasavallaksi vuonna 1990.
  Levottomuudet eivät kuitenkaan loppuneet maiden yhdistymiseen. Etelässä vallitsi tyytymättömyyttä yhteiskunnallisen epätasa-arvoisuuden vuoksi. Etelän itsenäisyysliikkeen mukaan etelää syrjittiin ja riistettiin varallisesti. Tyytymättömyyteen vaikutti myös alueella vallinnut laaja työttömyys. Etelän kaikki itsenäistymisyritykset kukistettiin aseellisesti hallituksen toimesta, mutta tyytymättömyys jäi kytemään pinnan alle.
  Rauhaton ja riitaisa historia sekä vaihtelevat yhteiskunnalliset olot ovat luoneet pohjaa 2000- luvun aikaiselle konfliktille. Osansa asiassa on koko arabimaailmaan kuuluvalla heimokulttuurilla, jossa valtataistelua käydään asein ja mellakoin eikä laillisuuden kautta, kuten esimerkiksi meillä Suomessa. Lisäksi Jemenin maantiede aavikkoineen ja vuoristoineen on edesauttanut heimosotia ja rikollisten sekä terroristien toimintaa.


Konfliktin kolme osaa

Yemeni soldiers fire towards suspected positions of Shiite Huthi rebels: Yemen agrees ceasefire with northern rebels
Jemenin sotilaat tulittavat huthikapinallisia 2010
Pohjoisen shiilaiskapinalliset, joita kutsutaan johtajansa mukaan myös hutheiksi, aloittivat vuonna 2004 sodan hallitusta vastaan vaatien muun muassa vähemmän yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa. Hallituksen mukaan kapinalliset puolestaan pyrkivät saamaan vallan itselleen ja perustamaan Jemenistä shiialaisen, uskonnollisen valtion. Hallitus yritti kukistaa kapinan kovin ottein kuitenkaan siinä onnistumatta. Sitä syytetään monista ihmisoikeusrikkomuksista. Taisteluissa on ollut mukana myös Saudi-Arabia, joka on tukenut Jemenin hallitusta ilmaiskuilla kapinallisia vastaan.
  Samaan aikaan etelässä jatkui laaja tyytymättömyys, joka ilmeni muun muassa mielenosoituksissa. Hallitus tukahdutti niin aseelliset kuin rauhanomaisetkin mielenosoitukset väkivallalla, mistä seurasi niin sanottu väkivallan kierre.
  Kolmantena osana konfliktia on hallituksen sota terroristeja vastaan. Ääriliike Al Qaida aloitti toimintansa Jemenissä vuonna 2000. Siitä lähtien järjestö on toteuttanut vuosittain useita iskuja muun muassa diplomaatteja, ulkomaisia yrityksiä, poliisia sekä turisteja vastaan.


Arabimaailman kuohuntaa Jemenissä


Jemenin hallitusta vastustavat kapinallistaistelijat partioivat
 pääkaupunki Sanaan kaduilla 26. toukokuuta 2011



Vuoden 2011 alussa arabikevään mellakat saavuttivat myös Jemenin. Maan opposition kutsusta kymmenet tuhannet ihmiset saapuivat pääkaupunkiin protestoimaan hallitusta vastaan ja vaatimaan pitkäaikaisen presidentin Ali Abdullah Salehin eroa. Hallitus vastasi protesteihin väkivaltaisesti. Esimerkiksi tarkka-ampujat tappoivat useita kymmiä sattumanvaraisia mielenosoittajia.
 

  Maaliskuussa 2011 kuohunta laantui hetkeksi, kun Saleh lupasi erota virastaan, mutta hänen peruttuaan lupauksensa protestit jatkuivat entistäkin kiivaampina ja levisivät pääkaupungista joka puolelle maata. Myös osa heimojohtajista sekä armeijan johtohenkilöistä siirtyi opposition puolelle.
  Pitkin vuotta levottomuudet kasvoivat kasvamistaan, ja paikoin mielenosoittajien ja hallituksen välit kärjistyivät avoimiksi tulitaisteluiksi, joita tuhannet ihmiset joutuivat pakenemaan. Kesäkuussa myös Saleh haavoittui pommi-iskun uhrina, ja hänet lennätettiin Saudi-Arabiaan toipumaan. Islamistiterroristit hyödynsivät tilanteen kaoottisuutta ja saivat valtaansa jopa useita kaupunkeja Etelä-Jemenin alueella.
  Loppuvuodesta sekä YK että Yhdysvallat kehottivat Salehia luopumaan vallasta. Tammikuussa 2012 Saleh erosi lopulta presidentin tehtävästään saatuaan syytesuojan ja matkusti Yhdysvaltoihin, mutta hänen tukijoitaan säilyi yhä korkeissa viroissa. Jemenin ongelmat eivät loppuneet Salehin eroon.


Jemenin nykytilanne

Nykyisin Jemenin konflikti elää hiljaiseloa eikä maa enää ole sekasortoisessa tilanteessa. Mielenosoittajien rooli on vähentynyt huomattavasti Salehin eron jälkeen. Opposition ja hallituksen välit ovat rauhoittuneet. Maan ongelmat painottuvat nyt köyhyyteen ja nälkään sekä terroristien vastaiseen sotaan.
  Avustusjärjestöjen mukaan toukokuussa 2012 jopa puolet Jemenin väestöstä oli ilman kunnon ruokaa. Myöskään naisten asema ei ole parantunut Salehin ajoista, vaan päinvastoin. Nälkäongelmat ovat pakottaneet naisia äärimmäisiin ratkaisuihin, kuten prostituutioon.
  Terroristien uhka ei ole poistunut tilanteen rauhoittumisen myötä. Vuoden 2012 aikana terroristit ovat tehneet useita hyökkäyksiä Jemenin alueella. Esimerkiksi toukokuussa yli 90 henkilöä kuoli ja satoja haavoittui Al Qaidan itsemurhapommittajan iskussa pääkaupungissa; elokuun pommi-iskussa kuoli useita kymmeniä ja myös lokakuussa sai yli kymmenen ihmistä surmansa terroriteossa.
  Jemen taistelee terroristeja vastaan Yhdysvaltain tuella muun muassa miehittämättömin lennokki-iskuin. Hallituksen ja Yhdysvaltain joukot ovat saaneet takaisin hallintaansa Etelä-Jemenin alueella olevia kaupunkeja, jotka ovat ennen olleet täysin terroristien hallussa.


Jemenin tulevaisuuden näkymiä

Oletettavasti Jemenin tilanne ei enää lähiaikoina palaa yhtä kaoottiseksi kuin se oli arabikevään aikana. Maan köyhyys ja korruptio ovat kuitenkin melko pitkäaikaisia haasteita, ja nälkäongelmaan on kiinnitettävä jatkossa paljon huomiota.
Myöskään terrorismi ei näytä loppumisen merkkejä, kuten ei yleensäkään väkivalta lopu vastaamalla siihen väkivallalla. Tilanne vaikuttaisi pysyvän nykyisen kaltaisena, mutta Lähi-Idän maiden tapahtumia on kuitenkin vaikea ennustaa. Näennäisen rauhallinenkin tilanne saattaa kärjistyä yhtäkkiä.


Lähteet:
 
http://global.finland.fi/public/?contentid=190590&contentlan=1&culture=fi-FI
http://global.finland.fi/Public/default.aspx?contentid=190613
http://en.wikipedia.org/wiki/2011_Yemeni_revolution
http://topics.nytimes.com/top/news/international/countriesandterritories/yemen/index.html
http://www.csmonitor.com/World/Middle-East/2012/1028/Yemen-s-Death-to-America-rebels-bring-calm-to-northern-Yemen
http://www.reuters.com/article/2012/10/28/us-yemen-qaeda-idUSBRE89R09320121028
://www.nytimes.com/2012/10/20/world/middleeast/soldiers-and-insurgents-killed-in-yemen-battle.html?ref=yemen&_r=0http
http://topics.nytimes.com/top/reference/timestopics/people/s/ali_abdullah_saleh/index.html?inline=nyt-per
http://www.irinnews.org/Report/96524/YEMEN-Sheikhs-and-shekels-the-real-cost-of-patronage
http://www.hs.fi/ulkomaat/Oxfam+Kansannousu+ei+parantanut+Jemenin+naisten+oloja/a1305601438305

Viktoria Clark: Yemen, dancing on the heads ofsnakes, 2010

kuvat:



videot:

Lähettänyt klo 11 kommenttia:

Kiinan ja Japanin saarikiista


KIINAN JA JAPANIN SAARIKIISTA

Kiistan juuret

Kiina ja Japani ovat kiistelleet siitä, kummalle valtiolle Itä-Kiinan merellä sijaitseva saariryhmä kuuluu. Japanilaiset kutsuvat saariryhmää Senkaku- ja kiinalaiset Diaoyu-saariksi. Etelä- ja Itä-Kiinan merillä sijaitsevien saarten omistusoikeuksista kiisteleminen ei ole valtioiden välillä uutta. Senkaku/Diaoyu-saaret eivät ole ainoita historian aikana välien kiristymistä aiheuttaneita saaria ja niistä on kiistelty aiemmin. Syksyllä 2010 kiinalainen kalastusalus ja japanilainen partioalus törmäsivät saarten läheisyydessä, mistä seurasi diplomaattinen kriisi. Syksyllä 2012 kiistely asumattomista kalliosaarista kiihtyi uudelleen. Kiistan kolmas pyörä on Taiwan, jonka läheisyydessä saaret sijaitsevat ja se on vaatinut niitä itselleen, mutta on kahdesta pääkiistakumppanista selkeästi Kiinan puolella. Kiistasaarten sijainti

Kyseisten saarten omistusoikeudet ovat olleet epäselviä, viimeksi ne olivat japanilaisen Kuriharan perheen omistuksessa. Kiina on perustellut omistusoikeuttaan Ming-dynastian (1368–1644) ajalta peräisin olevalla omistusoikeudella. Niiden omistajaksi on arveltu myös Yhdysvaltoihin elämänsä rakentanutta kiinalaisnaista, jonka isoisälle leskikeisarinna Ci Xi oli antanut muutamia saarista yli sata vuotta sitten. Japani otti 1895 saaret haltuunsa sotasaaliina ja ensimmäisen maailmansodan seurauksena ne siirtyivät Yhdysvaltojen hallintaan. Yhdysvallat palautti saaret Japanille 1972. Yksi merkittävä syy saarten omistushaluun on geopoliittinen, niiden läheisyydessä on arveltu löytyvän maakaasua ja öljyä. Lisäksi ne sijaitsevat tärkeällä laivareitillä.

 Tapahtumat 1930-luvulla ja toinen maailmansota

Kiinan ja Japanin suhdetta voisi kuvailla viha-rakkaussuhteeksi. Ne ovat olleet ja ovat edelleen toisilleen erittäin tärkeitä kauppakumppaneita. Välejä ovat vuosisatojen aikana hiertäneet erilaiset kiistat ja erityisesti toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat. Japanilaiset hyökkäsivät sisäisten ristiriitojen heikentämän Kiinan koillisosiin, eli Mantšuriaan, vuonna 1931 ja perustivat sinne Mantšukuon nukkevaltion 1932. Seuraavana vuonna Japani laajensi miehitysaluettaan Pohjois-Kiinaan, jonne perustettiin myös nukkevaltio. Vuonna 1937 alkoi säännöllinen sota maiden välillä ja japanilaiset saivat koko Koillis-Kiinan hallintaansa suurhyökkäyksellään. Samana vuonna he suorittivat Kiinan silloisessa pääkaupungissa Nankingissa laajamittaisen ja äärimmäisen raa´an verilöylyn. Toisen maailmansodan aikana japanilaiset miehittivät Koillis-Kiinan lisäksi Kiinan rannikkokaupunkeja hankaloittaakseen Kiinan ja länsiliittoutuneiden huoltoyhteyksiä ja sotatoimia. Japanilaisten Kiinan miehittäminen loppui 1945 Yhdysvaltojen japanilaisiin kaupunkeihin, Hirošimaan ja Nagasakiin, pudottamien atomipommien seurauksena, sillä Japani antautui ja toinen maailmansota päättyi. Kiinalaiset kokevat miehityksen edelleen häpeallisenä, mutta ovat katkeria japanilaisten suhtautumistavasta asiaan. Japanilaiset kiistävät tapahtuneet karmeudet ja vääristelevät historiaa esimerkiksi koulukirjoissa.

 Saarikiistan viimevaiheet

Saarikiistan aktualisoituminen kesällä 2012 sai alkunsa, kun Japani ilmoitti ostavansa kolme viidestä Senkaku-saarten pääsaarista japanilaiselta Kuriharan perheeltä. Huhtikuussa 2012 Tokion nationalistien kuvernööri Shintaro Ishira oli jo ilmoittanut kaupunginhallituksen keräävän rahaa saarten ostoon. Kiina ei pidä japanilaisperhettä saarten omistajana, eikä näin ollen Japanin ja Kuriharojen saarikauppoja oikeutettuina. Kiista on ilmennyt diplomatiana valtioiden johdon välillä. Sopuun pääseminen on molemmille maille tärkeää, sillä laajempi konflikti aiheuttaisi suuria taloudellisia tappioita kauppakumppaneille, eikä olisi edullista Itä-Aasian yhteistyön kannalta.

Kiinassa on osoitettu mieltä, muun muassa Japanin suurlähetystön läheisyydessä, saarikiistan tiimoilta ja vaadittu Japania palauttamaan Diaoyu-saaret Kiinalle. Mielenosoituksissa on jopa huudettu sotaa Japania vastaan. Kiinassa asuvien japanilaisten tilanne ei ole ollut erityisen mukava ja Japani on kehottanut heitä pitämään oman turvallisuutensa vuoksi matalaa profiilia. Kiinalaiset kansalaisaktivistit ja nationalistit ovat tehneet ilkivaltaa Kiinassa toimiville japanilaisyrityksille ja japanilaisia tehtaita sekä yrityksiä joutui sulkemaan oviaan. Panasonicin ja Toyotan toimitiloja sytytettiin tuleen ja japanilaisten automerkkien, Hondan, Nissanin ja Toyotan myynti on romahtanut Kiinassa lähes 50 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Tästä on seurannut taloudellisia tappioita. Väkivaltaisuuksissa ei kukaan ole menettänyt henkeään, eikä aseita ole käytetty.

Kiinan kommunistinen puolue hyötyi heränneestä nationalismista vallanvaihtonsa alla, sillä se yhdisti hajanaista kansaa ja vei huomiota pois hallinnon epäkohdista. Virkavalta ei Kiinassa estänyt mielenosoituksia, se vain valvoi, etteivät ne mene liian pitkälle. Japanissa kansalaisten aktiivisuus asian suhteen ei ole ollut niin suurta. Lähinnä ääriryhmät ovat nostattaneet kansallistunnettaan kaduilla Japanin lippuja kantaen. Kiistellyillä saarilla on käynyt japanilaisia ja kiinalaisia aktivisteja pystyttämässä omien valtioidensa lippuja ja saarille on uitu Kiinasta. Saarten edustalla Japanin rannikkovartioston alukset ampuivat saaria lähestyneitä taiwanilaisia kalastusaluksia vesitykeillä, mikä kuumensi kiinalaisten tunteita entisestään.                                                           
Audio saarikiistasta
Ylen uutisia saarikiistasta

Lokakuun lopulla 2012 Kiinan ja Japanin varaulkoministerit, Chi­kao Ka­wai ja Zhang Zhi­ju­nin,  tapasivat Shanghaissa ja neuvottelivat saarikiistan ratkaisusta. Diplomaattiseen ratkaisuun ja sopuun pääseminen on molemmille osapuolille hyvin tärkeää ja selkeä pyrkimys. Sodan julistaminen Kiinassa on jäänyt kansalaisaktivisteille ja molempien valtioiden johto pyrkii diplomatiaan. Ratkaisun saavuttamine ei varmasti tule olemaan helppoa ja nopeaa, mutta sitä pyritään koko ajan saamaan aikaiseksi. Mikäli Kiina ja Japani eivät keskenään pysty saamaan sitä aikaiseksi, sen edistämiseksi voi toimia jokin muu valtio sovittelijana tai Yhdistyneet Kansakunnat.

LÄHTEET:

http://www.finland.or.jp/public/default.aspx?nodeid=44377&contentlan=1&culture=fi-FI 12.11.2012

http://www.hs.fi/digilehti (arkisto) 12.11.2012 , 19.11.2012

http://areena.yle.fi/?q=kiina+japani+saarikiista&media=video 12.11.2012

http://fi.gbtimes.com/kuuma-linja-kiinaan/kuuma-linja-kiinaan-japanin-ja-kiinan-kinastelu-saarista-jatkuu 12.11.2012

http://maps.google.fi/ 17.11.2012

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/kiinan-ja-japanin-saarikiista-karjistyi-vakivallaksi/2012/09/1617524 12.11.2012

Kohi Antti, Palo Hannele, Päivärinta Kimmo, Vihervä Vesa, Forum III Kansainväliset suhteet, Otava, Keuruu, 2011

Magnusson Thomas, Rosenfeldt Niels Erik, Weibull Jörgen, Otavan suuri maailmanhistoria 17; Toinen maailmansota, Otava, Keuruu, 1986

 

 

 

 
Lähettänyt klo 12 kommenttia:

Kansannousu Egyptissä

Arabikevät Egyptissä

 

Egyptin presidentiksi nousi vuonna 1981 Hosni Mubarak, joka on valittu sen jälkeen presidentiksi viitenä peräkkäisenä yhden ehdokkaan vaalina.

Mubarakin hallinnon aikaan presidentillä oli suurin valta ja tämän vastustajat pitivät Mubarakia diktaattorina. Maassa oli tuolloin paljon työttömyyttä, asuntopulaa ja palkat olivat huonoja. Mubarak nousi valtaan armeija voimin ja hallitsi maata hyvin ankarasti. Poliisien raakuuden ja väkivaltaisten pidätysten vuoksi maassa ei ollut melkein minkäänlaista sananvapautta ja naisten oikeudet olivat mitättömät. Etenkin naisten on ollut vaikea saada minkäänlaista koulutusta ja vai noin puolilla egyptiläisistä naisista on minkäänlaista lukutaitoa.

Vasta vuoden 2005 vaaleihin on ollut mahdollisuus asettua muitakin ehdokkaita kuin Mubarakin hallitus, mutta silti tämä päihitti kaksi kilpailevaa presidenttiehdokasta saaden yli 88 prosenttia äänistä. Hallitusta on kuitenkin syytetty äänten väärentämisestä vaalitulosten saavuttamiseksi. Toiseksi vaaleissa tullutta liberaalin puolueen Ayman Nour tuomittiinkin joulukuussa 2005 vankeuteen puolueasiakirjojen väärentämisestä. Egyptissä on myös aika alhainen äänestysprosentti, sillä jotkut egyptiläisistä eivät edes osaa äänestää.

Vuosina 2000-03 ihmiset olivat todella tyytymättömiä ulkopolitiikkaan ja taloudessa tulleeseen romahdukseen Egyptin punnan arvon pudotessa 45 prosentilla. Nuorison suurimpia haaveita olivat oikeus äänestää vapaasti ja osallistua politiikkaan. Siihen aikaan media alkoi esittää ensimmäistä kertaa kritiikkiä suoraan presidentti Mubarakia kohtaan. Sen jälkeen useamman protestiliikkeen järjestäytyminen alkoi olla merkkinä kansan todellisesta tyytymättömyydestä hallintoon.

 
Kansannousu alkoi kunnolla vasta 25. tammikuuta vuonna 2011, kun tuhannet mielenosoittajat kokoontuivat Kairoon marssimaan vastustaakseen presidentti Hosni Mubarakia. Seuraavina päivinä 250 000 mielenosoittajaa kokoontui Tahirin aukiolle. Vaikka mielenosoittajat aluksi toimivat rauhallisesti, väkivaltaisuus heidän ja turvallisuusjoukkojen välillä lisääntyi nopeasti. Kansannousun aikana turvallisuusjoukot ovat pitäneet vankina ja kiduttaneet Mubarakin vastustajia. Egyptissä on ollut myös paljon sensuuria ja ulkomaalaisia toimittajia on pahoinpidelty.

 

http://www.hs.fi/videot/1135263715668

 "Tahrir-aukion mielenosoittajat vaativat äänekkäästi Mubarakin eroa"

 

Suurten mielenosoitusten taustalla on sosiaalisen median vaikutus nuoriin, alle 30- vuotiaisiin, joiden osuus väestöstä on 60 prosenttia. Vuodesta Egyptiläisiä on liittynyt Twitteriin yhä enemmän. Myös Facebookin avulla nuoret pääsevät jakamaan turhautumistaan uudella tavalla ja mielenosoituksiin värvättiinkin eniten väkeä juuri Facebookin ja Twitterin avulla. Ennen Mubarakin syrjäyttämistä tämä yritti jopa sulkea maan internetyhteyden, jotta liittoutuminen häntä vastaan olisi helpommin valvottavissa ja pysäytettävissä. Muuallakin Lähi-idän alueella internetin käyttö edisti arabikevättä vauhdilla, sillä he saivat todella nähdä kuinka muualla maailmassa eletään. Kansat saivat tavallaan tukea toisistaan ja tajusivat kuinka monilla oli samanlaisia ajatuksia vapaudesta.

 
Helmikuussa maan valtapuolue NDP:n ylin johto erosi, kuten myös presidentin poika, mutta Hosni Mubarak jatkoi puolueen puheenjohtajana. Se ei kuitenkaan tyydyttänyt mielenosoittajia, vaan he pitivät sitä ja muita uudistuksia joita hän lupasi ainoastaan hämäyksenä, jolla kansa saataisiin leppymään. Helmikuun lopulla Mubarakin nimittämä varapresidentti Omar Suleiman kertoi televisiopuheessaan, että presidentti Hosni Mubarak on päättänyt luopua asemastaan presidenttinä luovuttaen vallan armeijalle.

 

Kun Mubarakin erosta ilmoitettiin, yli miljoona mielenosoittajaa riemuitsi, huusi ja ampui juhlan kunniaksi jopa ilotulitteita Tahirin aukiolla. Kuitenkin on muistettava, että mielenosoituksissa terveysviraston mukaan loukkaantui 5 000 henkilöä ja yhteenotot vaativat 365 ihmisen hengen.

 

Tämän jälkeen maata johti ylin sotilasneuvosto ja aiemman perustuslain voimassaolo raukesi. Maaliskuussa 2011 ihmiset saivat äänestää osasta perustuslakia ja muutokset hyväksyttiin melkein 80 prosentin kannatuksella. Kansanäänestykseen osallistui kuitenkin vain 45 prosenttia äänioikeutetuista.

 

Kesäkuussa 2012 järjestettiin uudet presidentinvaalit joiden seurauksena aiemmin laittoman Muslimiveljeskunnan ehdokas Mohammed Morsi nousi Edyptin presidentiksi. Tämä kilpaili toisellakierroksella presidentin virasta, Mubarakin hallituksessa istuneen entisen pääministerin, Ahmed Shafikin kanssa, mutta Morsia äänesti 13,23 miljoonaa äänestäjää, eli 51,7 prosenttia äänestäjistä.. Kun vaalit pidettiin, syttyi paljon mellakoita eri kannattajien välille. Kairossa syttyneessä mellakassa oli käytössä myös tuliaseita ja noidenkin vaalien aikaan esiintyi esimerkiksi äänten ostamista.

Mubarak sai elinkautisen vankilatuomion mielenosoittajien surmaamisesta kansannousujen aikana, mutta kesäkuussa 2012 tuhansia ihmisiä kerääntyi Kairossa vaatimaan kuolemantuomiota Egyptin entiselle presidentille, mutta tämän terveyden tila oli kokoajan hyvin heikko ja kuoli vielä samassa kuussa sotilassairaalassa.

 

Mielenosoituksia on vieläkin paljon Egyptissä.  Lokakuussa 2012 uuden presidentin kannattajat ja vastustajat ottivat rajusti yhteen Kairossa. Vastustajat eivät koe presidentin täyttäneet vaalilupauksiaan ja islamistit osoittivat mieltään, sillä Mubarakin ajan viranomaisia vastaan nostetut syytteet kumottiin oikeudessa. Yhteenotossa loukkaantui kymmeniä ihmisiä, sillä kahden kilpailevan mielenosoituksen osallistujat heittivät toisiaan kivillä ja pulloilla.

 

Mielestäni yksi suurimmista askeleista Egyptissä olisi, että jatkossa voitaisiin kiinnittää huomiota myös naisten oikeuksiin ja he saisivat osallistua politiikkaan enemmän. Egyptissä poliitikkojen käyttämästä propagandasta kertoo hyvin se, että esimerkiksi ensimmäistä kertaa maan historiassa syyskuussa 2012 nainen sai työskennellä televisiossa lukien uutiset.

 

 

 

 

Lähteet:

http://finnish.ruvr.ru/2012_11_16/94899933/

http://www.globalis.fi/Konfliktit/Arabikevaet

http://www.finland.org.eg/public/default.aspx?nodeid=41484&contentlan=1&culture=fi-FI

http://www.hs.fi/juttusarja/egypti/artikkeli/Mielenosoittajien+kimppuun+hy%C3%B6k%C3%A4ttiin+Kairossa/1135264329285

http://fi.wikipedia.org/wiki/Egypti

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/?pos=nav

 

http://maailma.net/artikkelit/arabikevat_ei_ollut_facebooksovellus

 

 

 

National geographic:Suomi: 2011 7

 
Lähettänyt klo 13 kommenttia:
Tilaa: Blogitekstit (Atom)